Koronatilanteen vaikutuksia osakuntatoimintaan

Päivitetty: 30.11.2020

Koronatilanne pääkaupunkiseudulla on heikentynyt nopeasti marraskuussa 2020. Julkisia tiloja suljetaan ja pienetkin tapahtumat on joko kielletty tai niiden järjestämistä ei suositella. Yksityistilaisuudet suositellaan rajattavaksi saman kotitalouden läheisten väliseksi, eikä muita yksityisiä tapahtumia suositella järjestettäväksi.

Tämän johdosta pohjalaiset osakunnat ovat tehneet seuraavat toistaiseksi voimassa olevat päätökset:

  • Osakunnat eivät järjestä minkään suuruisia fyysisiä tapahtumia tai kokouksia
  • Osakuntatiloissa Ostrobotnialla ei saa oleskella muutoin kuin välttämättömissä osakunnan toimintaan liittyvissä tehtävissä (tällöinkin ainoastaan kasvomaskia käyttäen)

Yhteiskäytössä olevien osakuntatilojen vastuullinen käyttäminen edellyttäisi jatkuvaa paikalla olevien henkilöiden määrän kontrollointia sekä nimien ja yhteystietojen kirjaamista, jonka vuoksi tilat on päätetty sulkea kokonaan. Nyt on jälleen aika minimoida kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset.

Lisätietoa viranomaispäätöksistä ja suosituksista: Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä, Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja valtioneuvosto.

Lisätietoa osakunnan toiminnasta ja tilojen käytöstä antaa osakunnan kuraattori.