20.10.2025

Q-palsta (1/2025): Uusia alkuja

Tämä on ensimmäinen laatuaan oleva Q-palsta eli kuraattorin toimittama blogiteksti. Osakunnan sääntöjen mukaan kuraattori johtaa osakunnan toimintaa ja valvoo sitä inspehtorin apuna. Kuraattorin erityisiä vastuualueita tämän lisäksi ovat sidosryhmät ja yhteistoiminta muiden osakuntien kanssa. Blogin tavoitteena on valoittaa tämän toiminnan saloja ja nostaa esille keskeisiä asiakysymyksiä. Tällä kertaa blogi käsittelee uusia alkuja ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijakulttuurin tilaa.

Syksy on uusien alkujen aikaa. Moni opiskelija on aloittanut tänä syksynä opintonsa täysin vieraassa kaupungissa ja uudessa ympäristössä. Osakunnalle syksy kuvastaa vastaavalla tavalla uusien fuksien kirjautumista, fuksitapahtumia ja uusia kasvoja viidennessä kerroksessa. Samaan aikaan vanhat aktiivit huomaavat opiskelijakorttinsa tarrapinon kasvavan entisestään. Vanha civis voi myös ilokseen nähdä juhlien plassikartan täyttyneen entuudestaan tuntemattomista nimistä. Tämä havainto tarkoittaa, että taloon on löytänyt tiensä tuoreita aktiiveja eli tulevaisuuden PPO:n kehittäjiä.

Uusia alkuja viestii perustellusti myös marraskuun puolivälissä häämöttävä vaaliyleiskokous. Yleiskokouksessa on jaossa jälleen yli nelisenkymmentä virkaa ensi vuodelle, ja jotkut tehtävistä ovat jopa täysin uusia. Osakunnan virkatehtäviä löytyy niin fukseille kuin vanhemmille civiksille. Vaaliyleiskokouksesta ja sen kommervenkeistä tiedotetaan piakkoin Osakunnan tiedotuskanavalla. Sitä ennen voit tutustua voit tutustua myös tämänhetkisiin virkoihin ja virkailijoihin. Virkailijoiden kokemuksista kuulemme vielä lisää Instagramissa ja erityisessä virkaesittelyillassa.

Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan toiminnalle on erinomaiset puitteet. Meillä on omat tilat, aktiivinen virkailijakunta ja hajautetut sekä vastuullisesti hoidetut taloudelliset voimavarat. Toiminnan kirjonkin kasvattamiseen on näin ollen olemassa hyvät edellytykset. Jos tarkastelun siirtää laajempaan yhteyteen, tulee huomanneeksi, että olemme kuitenkin merkittävä poikkeus Helsingin opiskelijakentällä. Par’aikaa useampi osakunta sekä ainejärjestö kamppailee toimintansa perusedellytysien ja jatkuvuuden kanssa. Ensimmäisessä Q-palstassa haluaisinkin näin ollen kiinnittää huomion juuri tähän isoon kysymykseen. 

Jo keväällä Helsingin Sanomat ja Ylioppilaslehti uutisoivat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) velkakurimuksesta. Ylioppilaskunnan alaisuudessa toimivalla Ylvalla oli vuoden alussa yli 270 miljoonan euron korollinen velkataakka. Omavaraisuusaste kirjanpitoarvoin mitattuna oli reilusti pakkasen puolella. Tilikauden tappio oli yli 74 miljoonaa euroa. Velan massiivinen määrä ja edessä kiintävä maksukyvyttömyys edellyttää suuria toimenpiteitä. Kesään mennessä lehdistölle kantautui tietoja, että ylioppilaskunta tulisi myymään ylioppilastalot.

Toteutuessaan myynneillä on järisyttävät vaikutukset, sillä osakunnista sekä aine- ja tiedekuntajärjestöistä merkittävä osa majaileen majailee juuri Uudella ylioppilastalolla. Tämänhetkisten lehtitietojen perusteella tiloista ainoastaan Domus Gaudium on tässä vaiheessa suojassa myynneiltä (tämäkään ei ole siis varmaa), mutta “Dommankin” säilyminen tarkoittaisi sitä, että yksi rakennus pitäisi jakaa parinsadan järjestön kesken. Ylioppilaskunnalla olisi täten mahdoton tarjota piirissään toimiville järjestöille omaa nimikoitua järjestötilaa. Sen lisäksi Ylioppilaskunnan kykyä maksaa järjestöille toiminta-avustusta voidaan myös pitää kyseenalaisena. Myös Ylioppilaslehden tulevaisuus on vaakalaudalla. Näiden lisäksi jäsenmaksu tulee taatusti nousemaan nykyisestään.

Ylioppilaskunnan tiedotuslinja on ollut isoista muutoksista huolimatta hyvin niukka, ja siinä niukkuudessaan jopa jäsenistöä harhaanjohtava. Keväällä HYY kommentoi lehtitietoja pääsihteerin suulla todeten, että “ylioppilaskunta tulee putoamaan jaloilleen”. Pääsihteerin vastine ei kuitenkaan määrittänyt kuinka korkea ja kuinka kova pudotus tulee olemaan. Tämänhetkisten lehdistötietojen valossa ylioppilaskunta on pikemminkin tippumassa pää edellä syvään rotkoon.

Osakunnat ja järjestöt odottavat tietoja tulevaisuudestaan hermostuneina, eikä HYYn kriisiviestintä selkeästi pelaa tai pyri avoimuuteen. Vaikkakin pääsihteerin blogissa viitatun HYYn kysymykset- ja vastauspalstan mukaan kyseessä kyse on vain ”kiinteistöjen markkina-arvojen selvittämisestä”, on Kauppalehti uutisoinut tuoreeltaan eläkevakuutusyhtiö Kevan ostavan HYYn keskustakiinteistöt. Kulttuurin kannalta erityisen ilahduttavia ovat olleet tiedot Vanhan ylioppilastalon ostamista tavoittelevasta säätiöstä, jonka taustalla on mm. Helsingin yliopisto ja kulttuurialan toimijoita. Tämän konsortion tavoitteena on turvata rakennuksen nykykäyttö entisellään.

Ylioppilaskunta vastasi jälkimmäiseen omilla kiitoksillaan. Viimeinen asettaa erityisesti aiemmat HYYn julkilausumat omituiseen valoon. Järjestökentän osalta on todettava, että avoimuus näin suuressa ja järisyttävässä asiassa olisi tarpeen. Osakuntien ja järjestöjen ei tulisi kuulla myyntikaavailuista ensi kertaa Hesarin tai Ylkkärin sivuilta!

Mitä Osakunnat tekevät asian eteen?

Kuraattorit sekä talottomien osakuntien tiloista vastaavat virkailijat sekä säätiöt ovat tilanteen tasalla. Ratkaisuja tilakysymykseen on pyritty selvittämään jatkuvasti ja alustavat suunnitelmat on laadittu myös hätätilanteita varten. Näistä suunnitelmista tiedotetaan laajemmin niiden ollessa ajankohtaista. Kysymyksissä voitte kääntyä allekirjoittaneen puoleen. Vastaan niihin mielelläni.

Lopuksi voitaneen perustellusti kysyä, että mitä yksittäinen ihminen voisi tehdä asian eteen? Jos olet HYYn jäsen, voit tehdä vähintäänkin sen, että suuntaat osoitteeseen https://vaalit.hyy.fi/ ja äänestät HYYn edustajistovaaleissa! Äänestys on auki keskiviikkoon 22.10.2025 klo 20:00 asti. Palkaksi saat vaalipullan UniCafesta.

Osakunnilla on aivan mainiot listat ehdokkaita, joita voit bongata esimerkiksi PPO:n instagram-postauksesta. Edustajisto tarvitsee pohjoispohjalaisia avoimen viestinnän vaalijoita! Kiitos kun käytät äänioikeuttasi!

PS. Tulkaa myös 17.11.2025 klo 17.00 Osakunnan yleiskokoukseen käyttämään äänioikeuttanne, valitsemaan ensi vuoden toimijat ja asettautumaan itse pesteihin! 


Uusia alkuja ja syksyä toivottaen,
Casper Enckell
PPO:n kuraattori 
kuraattori(at)pohjoispohjalaiset.fi

Tulevia tapahtumia

13.12.2025

Yhteispohjalaiset Joulupäivälliset

Lue lisää

Ajankohtaista

28.8.2025

Syksyn 2025 päivystykset Pohjois-Pohjalaisella Osakunnalla

Lue lisää

25.3.2025

Sähköpostilista vaihtuu, liity uudelle listalle!

Lue lisää

20.10.2025

Q-palsta (1/2025): Uusia alkuja

Lue lisää

14.10.2025

Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan edustajistovaaliehdokkaita

Lue lisää

30.6.2025

Heinäkuun asuntohaku – hae 15.7. mennessä!

Lue lisää