Tapahtuma

Fuksipuisto

18.09.2021
16:00
Hesperian puisto
Oletko juuri muuttanut pääkaupunkiseudulle ja aloittanut opinnot? Vai onko opiskeluvuosia kenties jo takana useampikin, mutta uudet kujeet kiinnostaisivat? Vaivaako osakuntaikävä, ja haluaisit päästä moikkaamaan kavereita yli osakuntarajojen?
Tervetuloa osakuntiin ja Fuksipuistoon!

 

Osakunnat kokoavat eri alojen opiskelijoita yhteen ja järjestävät monenmoista toimintaa, kuten juhlia, urheilua, sitsejä, kulttuuririentoja ja harrastustoimintaa. Yhtä lailla osakunnat tarjoavat jäsenilleen tukea esimerkiksi asuntojen ja stipendien muodossa.

 

Olitpa sitten humanisti, fyysikko, oikkari tai lääkisläinen, olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaan. Monissa osakunnissa mukana on myös opiskelijoita esimerkiksi Aalto-yliopistosta, Metropoliasta, Arcadasta, Hankenista, Diakista ja Haaga-Heliasta!

 

Erityistä on, että osakunnat jakautuvat maakuntien mukaan. Mukaan osakuntiin kuitenkin pääsee, vaikka ei kanta-alueelta kotoisin olisikaan.

 

Nyt kaikki osakunnat järjestävät yhdessä esittäytymistapahtuman lauantaina 18.9.2021 klo 14-20. Tapahtuman tarkka paikka selviää myöhemmin!

 

Maksuttomassa ulkoilmatapahtumassa pääsee kiertämään ständejä ja tutustumaan eri osakuntien touhuihin. Paikalle voi tulla monen maissa tahansa yksin tai kavereitten kanssa, ja ständejä voi kierrellä vapaasti. Pitäisiköhän sitä liittyä Hämäläis-Osakuntaan, vaiko ehkä Keskisuomalaiseen tai Pohjois-Pohjalaiseen Osakuntaan? Tuu ottamaan selvää paikan päälle!

 

Tapahtuman järjestämisessä huomioidaan paikallinen koronatilanne. Ethän tule paikalle kipeänä!
Nähään syyskuussa!

 

Osakunnat & Osakuntien yhteisvaltuuskunta

Tulevia tapahtumia

Ei muita tapahtumia

Ajankohtaista

25.3.2025

Sähköpostilista vaihtuu, liity uudelle listalle!

Lue lisää

26.3.2025

Loppukevään päivystykset Pohjois-Pohjalaisella Osakunnalla 2025

Lue lisää

18.3.2025

Yleiskokous 2/2025 1.4. ja Porthan-juhlamestarin haku

Lue lisää

5.2.2025

PPO:n collegepaitatilausta jatkettu 17.2 asti!

Lue lisää