4.2.2022

Lounaslippujen jako keskeytetään väliaikaisesti

Hallitus on käsitellyt kokouksessaan 4.2.2022 lounaslippuja

Osakunta tarjoaa jäsenetuna edullista lounasta ravintola Manalassa hintaan 6,20 €, minkä lisäksi osakunta on jakanut lounaslippuja, joilla lounaan saa neljän euron hintaan. Liput toimivat niin, että jokaisesta lounaslipusta veloitetaan osakunnalta 2,20 € käytön jälkeen.

Lounaslippuja on jo vuoden alussa myönnetty huomattavan suuri määrä, joka ei ole vuosibudjetin tasolla kestävä. Olemme myös havainneet lounaslippujen väärinkäyttöä, kuten lippujen jakamista ulkopuolisille. Riskinä tilanteessa on, että tilanteen jatkuessa tällaisena varat eivät riitä jatkossa lounaiden tukemiseen. Ymmärrämme, että halvat lounaat ovat houkutteleva jäsenetu, mutta ne muodostavat merkittävän kuluerän.

Hallitus on joutunut reagoimaan tilanteeseen ja hallituksen kokouksen 3/22 päätöksellä lounaslippuja ei toistaiseksi enää myönnetä. Jo jaetut liput toimivat kuitenkin alkuperäisine voimassaoloaikoineen. Ilman lippua lounaita saa yhä hintaan 6,20 €.

Hallitus kokoontuu uudelleen torstaina 10.2. keskustelemaan lounaslippujen jatkosta. Tavoitteena on, että lounaslippukäytäntöjä uudistetaan niin, että niiden jatkuvuus turvataan osakunnan rivijäsenille. Hallituksen kokous on kaikille osakunnan jäsenille avoin.

Jos käytänteistä herää kysymyksiä tai mielipiteitä, niin minuun ja hallitukseen voi olla asian tiimoilta yhteydessä!

Ystävällisin terveisin,
Casper Enckell
Hallituksen puheenjohtaja
ppo-pj(at)helsinki.fi

Tulevia tapahtumia

Ei muita tapahtumia

Ajankohtaista

9.1.2024

Pohjalaisten Tanssikerhon kausikurssit alkavat 16.1

Lue lisää

9.1.2024

Pohjalaisten Osakuntien Laulajat: avoimet harjoitukset & koelaulut 15.1 ja 22.1

Lue lisää

23.8.2023

Osakuntakuoro POL:n avoimet harjoitukset & koelaulut

Lue lisää